Maanantai iltaa

Kaikille lukijoilleni, joita on keskimääräsesti 0 :D Olis aika tunnustaa jos joku tätä oikeesti lukee, niin tiedän vähän MITÄ kirjottelen. (Tilastojen mukaan tätä käydään kyl kattelees, mutta on varmaan kauheen kiinnostavaa settiä, kun kommentoijia on niin tavattoman monta ;) )

Lähtökohtasesti oon sitä mieltä, että jonkun olis pitäny ESTÄÄ IRWINIÄ TEKEMÄSTÄ JOULUMUSIIKKIA! Sen ääni ei sovi MIHINKÄÄN joululauluun ja lisäks ne sen biisit on muutenkin ihan suolistosta. Enkä pyydä anteeks yhdeltäkään fanilta. Ja KYLLÄ, mä kuuntelen jo joululauluja. Ihmiset kauheen suppeita. Monen mielestä niitä voi alkaa kuunteleen vasta joulukuun puolivälissä. Tosin ymmärrän yhtä hevihitsari-ystävääni, joka meinas tiputtaa hiuksensa käydessää Korvatunturilla, jossa joulumusiikkia kuunnellaan ympärivuoden. JOKA PÄIVÄ.

Mutta luntahan täällä on jo sadellut. Sulaa vaan pois heti. Sika-lumi. Tänään sain Audinkin sutiin tosin, kun koitin suikahtaa 3-tielle johonki pieneen väliin taas (siihen aikaan ei pitkiä ja turvallisia välejä olekaan). Ei ne varmaan suotta sano, että 3 on Suomen vaarallisimpia teitä. 

Josta tulikin mieleeni, että olis kiva kuulla havaintoja 3-tien kummituksesta. Se on nähty siinä ku Hämeenkyröstä päin ajetaan Tampereelle heti Sasin risteyksen jälkeen mäen päällä. Kerrompa pienen tarinan. Olin joskus kuskina (mahottoman sulosella teini-Escortillani). Heitin pojat kotiin Ylöjärvelle ja ajeltiin Satun kanssa kotia. Ennen Sasia huusin Satulle, et hyvä jos toi ei jää alle. Siinä mein edessä lunki joku poitsu/nuori mies kolmostien ylitte keskellä pimeyttä. Kunnes se sitten nopeesti pääsikin vastaantulevien kaistalle. Ja harvoin mulla jää monttu auki, mutta sillon jäi. Vastaantulevan auton valot ku paistoi suoraan sen jäbän LÄPI. Näin siis ääriviivat, mutta valo paistoi hahmon läpi. Päästyään tien toiselle reunalle, sitä ei näkynyt missään. Satua pelotti niin paljon, että jäi meille yöks (ihan hyvä veto sinänsä jäädä kummitustaloon yöksi xD ).

Juttu ei lopu heti siihen. Satuin kertoon asiasta myöhemmin kaverilleni, joka taas kertoi miehelleen siitä mitä me nähtiin. Kaverini mies (poliisi) soitti sitten mulle ja kyseli kauheen tarkkaan, minkä näkönen se oletettu aave oli, miten se käveli, missä kohtaa tarkalleen ottaen se käveli jne. Kerroin ja se sitten mietti hetken ja sano, että kyl hänen on nyt sit pakko uskoa jo, kun oon ties kuin mones, joka on sanonu nähneensä sen. Se kuuli siittä ekan kerran sillon ku se oli 12-vuotias, eikä uskonut juttua ollenkaan. Tuon sanottuaan en tainnut enää itsekään epäillä silmiäni ja pistää vaan väsymyksen piikkiin. 

Mun sillonen Escorttini, olkaa hyvät. Tein o ny pakko tyytyy toho ku ei sattunu olee kameraa hollil ku nähtiin aave ;)